Viimeksi äitin jääkaapilla (ja ompelukoneella) käydessäni väsäsin aikani kuluksi tällaisen:

2160731.jpg

Ja toisesta kuvakulmasta:
2160738.jpg
Lähikuva ei ole hänelle eduksi. Näyttää kuvissa vähän hutaistulta, vaikka oikeasti se on ihan sievä pikku kori, johon kerätään kaikenlaista pikkukrääsää pöydiltä lojumasta. Tuollaiseenkin pieneen koriin meni jo kahdeksan kahvipussia. Saa siinä aikansa lipittää kahvia, ennen kuin pääsee mitään ompelemaan. Etenkin tällainen, joka juo kahvia muutaman kupin viikossa.

Ja asiasta kolmanteen. Leipasinpa tänään vähän kahvileipää joulunajaksi:
2160745.jpg
Tuli ihan muutama vaan... Äiti sanoi, että piparitaikinan ohjeella tulee n. 60 piparia. Ajattelin, ettei se riitä mihinkään, joten tein taikinan tuplana. Ja sain n. 170 piparia. Joku tässä yhtälössä ei nyt täsmää... Mutta eipä se mitään, tosi hyviä ovat! Torttujakin on kyllä hyvinkin omiksi tarpeiksi. Ihan hyviä nekin. Tosin ilman Valion valmistamaa luumuhilloa ei voi saada täydellisiä torttuja. Ja tuota Valion luumuhilloa saa kai ainoastaan tehtaanmyymälästä tai valion maidontuottajat tilattua meijerin kautta. Meillä kotona on sitä aina tortun täytteenä enkä ikinä missään ole niin hyviä torttuja saanut.