maanantai, 22. syyskuu 2008
Ruskan tuskaa Syötteellä 19.-21.9.2008
Lauantaina patikoitiin Syötteen kansallispuistossa. Sää ei sabotoinut suunnitelmia, vaikka pilvistä olikin. Ja ahdoimme repun täyteen vaatetta, mutta eipä tarvinnut lisätä, sillä lämpötila oli ihan sopiva. Välillä tihkutti hieman vettä, mutta ei haitaksi asti.
Minulla oli kunnianhimoinen suunnitelma, että kierretään lenkki, jonka pituudeksi tulisi n. 16 km. Ja ehkä, jos olisi jaksettu, oltais poikettu myös näköalatornille, jonka jälkeen lenkki olisikin ollut parikymmentä kilometriä. Mutta loppujen lopuksi tarvottiinkin "vain" n. 11 km, mikä näin jälkikäteen ajateltuna oli ihan sopiva matka. Ei tarvinnut pitää kiirettä, vaan ehti nauttia maisemistakin. Ja vaikka kansallispuistossa kuljetaankin lähes koko ajan pitkospuita pitkin, kyllä tuokin matka tuntui jaloissa. Mitään jyrkkiä nousuja ainakaan tuolla matkalla ei ehtinyt olla, mutta kuitenkin maasto vietti koko ajan johonkin suuntaan eli periaatteessa siinä kuljettiin koko ajan portaissa. Mutta mukavaa se oli ja maisemat tosi kauniita ja vaihtelevia: väliin metsää (joka tietysti kansallispuistossa on koskematonta), väliin suota ja välillä ihailimme vaaramaisemia. Ja kyllä ruska oli tuolla pohjoisempana kauniimpaa. Puiden lehdet olivat ihan kirkkaan keltaisia ja varvut maassa olivat paikoin värjäytyneet punaisiksi. Syksy onkin varmaan parasta aikaa liikkua tuolla, kun ei enää ole itikat riesana ja luonto on kauneimmillaan. Ehdottomasti tahdon uudelleen ruskaretkelle ensi vuonna!
Ajatuksissamme oli myös käydä katsomassa Syötteen iltaelämää. Mutta totesimme, ettei kävelymatkan päässä ole mitään hyvää paikkaa auki tähän aikaan vuodessa. Ja toisaalta: ei olisi jaksanutkaan! Lauantai ilta meni siis samoin, kuin se olisi mennyt kotonakin: saunoessa ja tv:tä katsoessa. Mutta oltiin silti "lomalla" ja oli rennompaa olla poissa kotoa.
Sunnuntaina lähdettiin kotimatkalle heti aamupäivällä. Vasta viiden jälkeen silti oltiin kotona, kun matkalla poikettiin mm. kättelemässä maailman mestaria(tuttumme voitti kultaa veteraanien mäkihypyn mm-kisoissa viime talvena, juuri siellä missä Nykänenkin teki comebackinsa) ja ajeltiin siellä sun täällä muuallakin.
Ja kuvia sitten, onhan minulla niitäkin. Ja tietenkään värit ei näy kuvissa yhtä kirkkaina kuin luonnossa...
Kyllä noita pitkin kelpasi tallustella.
Tämä oli yksi kauneimmista kohdista mielestäni. Niin ihanat värit!
Koiratuvalta käännyttiin takaisin.
Kuormajuhtani syksyisen suon laidalla.
Kyllä luonto osaa värittää.
Ja jollain hölmöllä on vissiin hauskaa =D En ruukaa hymyillä kuvissa, kun en ossaa, joten sikäli harvinainen otos.
Käytiin katsomassa myös maisemia sekä Iso- että Pikku-Syötteen huipulta. Vaan eipä näkynyt juuri mitään, kun tuli niin mahdoton sumu. Tämän jälkeen ei mökkimme ikkunastakaan katsoessa olisi uskonut, että ihan liki on tunturi, kun ei sitä näkynyt lainkaan. Mutta onneksi sumu nousi vasta, kun oltiin saatu patikointi päätökseen.
Kommentit